perjantai 19. maaliskuuta 2010

Forkut kasvuun

Oon usein pähkäillyt miten forkut, siis käsivarret, saisi kasvamaan. Ne kun on edelleen NARUT. Rannekäännöillä ja rullauksilla tietysti pääsee pitkälle, mutta myös muita keinoja on. Tässä yksi minkä sattumoisin löysin netistä:


Tuota aion itse jossain välissä kokeilla. Nykyisin on käytössä samantapainen härveli. Kapula, narua ja paino. Ja sitä rullailee ylös alas niin alkaa tuntua!

Rintalihakset

Rintalihaksiakin tuli treenailtua penkillä. Kaveri voivotteli, kun ei rintalihakset enää kasva. Jos jatkaa liian kauan samanlaisella tekniikalla ja ohjelmalla, alkaa lihasten kehitys hidastua ja lopuksi tyssätä täysin. Muista siis seuraavat asiat treenatessasi:

- Vaihtele riittävän usein, vaikka joka kerta, liikkeitä, toistomääriä, sarjamääriä, oteleveyksiä(esimerkiksi penkissä), kulmaa(esim. penkissä), painoa, tekniikkaa, tauotusta toistojen ja sarjojen välissä ym.

Massaa treenatessa voi välillä ottaa voimatreeniä sekaan. Eli siirtyä 12 toiston sarjoista 1-5 toiston sarjoihin ja toistepäin, jos voimaa treenataan pääasiallisesti. Myös 100 toiston sarjoja voi olla hyvä ottaa välissä. Esimerkiksi penkin 20kg tyhjällä tangolla 35, toistoa, lyhyt lepo, 35 toistoa, lyhyt lepo, jne. kunnes 100 toistoa on täynnä. ELI LYHYESTI SANOTTUNA:

Yllätä lihakset TÄYSIN muuttamalla vaikka pariksi viikoksi liikkeitä ja toistomääriä niin radikaalisti kuin suinkin mahdollista. Näin lihakset ei ikinä ehdi tylsistyä mihinkään liikkeeseen! ;)

torstai 4. maaliskuuta 2010

Opas- Fiksut Vinkit Laihduttamiseen! -

1: Aamulenkki ennen aamiaista.
2: Juo paljon vettä ennen aterioita.
3: Vältä myös mehuja.
4: Aloita hyötyliikunta.
5: Lopeta iltasyöpöttely.
6: Nutrilett -patukat.
7: Syö vain tarpeeksi.
8: Syö kuituja aamulla.
9: Kokeile salaattia lounaaksi.
10: Jätä voi pois.
11: Lautasmalli.
12: Pidä kirjaa.
13: Jätä kahvipulla pois.
14: Hanki askelmittari.
15: Pidä kaaliviikko.
16: Syö kalaa.
17: Syö aina pöydässä.
18: Syö viisaasti myös ravintolassa.
19: Nuku riittävästi.
20: Tavoitteet.
21: Muoti- ja pikadieetit.
22: Säästöliekki.
23: Perusvinkki.
24: Liikuntapelit.
25: Frisbeen heittely.
26: Unohda sähköposti ja puhelut.
27: Vesiautomaatit.
28: Katso telkkaria jumppapallon kanssa.
29: Seiso kun matkustat.
30: Älä käytä hattua.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Opas - Ruokaohjelman laatiminen -

Vknloppu on alkanut ja tortaina tuli treenattua viimeisen kerran. Penkkasin ja treenasin vatsalihaksia uusilla liikkeillä, jotka osoittautui älyttömän hyviksi liikkeiksi! Nämä uudet vatsalihasliikkeet on pääosin taljalla tehtäviä ja pistänkin niistä oppaat myöhemmin.

Paino on laskenut viikon aikana 1,5 - 2.0 kg, eli dieetti on kyllä vaikuttanut. Vknloppu jatkuu kasvis/liha-ruoalla, eli vähintään 50% on kasviksia.

Tavoitteena on vielä suunnitella itselleni ravinto-ohjelma, jonka runkona käytän yksinkertaista laskutoimenpidettä. Jos esimerkiksi kokonaiskulutukseni on 3100kcal/päivä, suunnittelen noin 2500 kcal päiväsapuskaohjelman. Ruokailuja päivässä on esimerkiksi viisi:

Aamupala, Lounas, Välipala, Päivällinen, Iltapala.

Ja näiden yhteenlaskettu kalorimäärä on 2500 kcal.

2500/5 = 500. Jakoa ei kuitenkaan kannata pistä tasan. Aamupalalla tarvitsee vähemmän kaloreita kuin Lounaalla ja Päivällisellä ja iltapalana taas tulisi taas syödä enemmänkin proteiinipitoista ruokaa, jolloin iltapalan kalorit rajoittuu vain proteiineihin. Joten esimerkiksi seuraavanlainen jako voisi tulla kyseeseen:

Aamupala 400 kcal.
Lounas 840 kcal.
Välipala 300 kcal.
Päivällinen 840 kcal.
Iltapala 120 kcal.


Aamupalalla lähtee päivä käyntiin, sekä aineenvaihdunta, joten monasti sanotaankin, että aamupala on päivän tärkein ruokailu, ja näin se eittämättä onkin.

Lounas ja Päivällinen ovat päivän kohokohtia, milloin ruokaa tankataan eniten, joten niitä ei pidä jättää välistä.

Välipala pitää näläntunteen poissa ja verensokerin tasaisena, sillä Lounaan ja Päivällisen välissä voi olla hyvinkin jopa 6 tuntia taukoa.


Iltapala helpottaa unensaantia, sillä tyhjä kurniva vatsa saattaa häiritä unenlaatua. Lihakset kasvavat ja palautuvat treenistä pääosin levon aikana, jolloin proteiinintarve on öisin suuri. Keho taas kuluttaa hyvin vähän energiaa lepotilassa, jolloin hiilihydraatteja ja rasvoja ei iltapalalla tarvita.

Nyt kun on aamupalojen ym. kalorimäärät selvitetty, voi erilaisia aamupalavaihtoehtoja kehitellä itsellensä esimerkiksi osoitteessa Kalorilaskuri.

Muuta huomioitavaa:

Proteiininsaannin suositus vaihtelee lähteittäin. Normaalilla henkilöllä se tulisi olla noin 0,8kg painokilo. Urheilijalla tulisi olla noin 1-1,5 grammaa/tavoitepaino. Eli 60kg henkilöllä se olisi 60-90 grammaa päivää kohden.

Rasvojen saanti keskimäärin:

  • Miehet noin 80 g
  • Naiset noin 60 g

Itselläni se on noin 103 g päivää kohden, jos kokonaiskulutuksena pidetään 3100 kcal per päivä.


Loput koostuukin sitten hiilihydraateista.




Muita hyviä linkkejä:


Karppaus.Info - laskurit (TSEKKAA!)

torstai 25. helmikuuta 2010

Sitten vähän aerobiciä Jimin tahtiin!

Opas - Erilaisia Vatsalihasliikkeitä -

Nyt pistän taas muutamia videoita erilaisista vatsalihasliikkeistä. Itselläni ei ole mitään tekemistä kyseisten videoiden kanssa. Joten Tekijänoikeus kuuluu Youtubelle.


Viimeisin liike ainakin tuntui meikäläisellä tehokkaasti.

















Pikaopas laihduttajille!

Dieetti päättyi

Meikäläinen luovutti tähän, dieettiä takana puolitoista päivää. Laskeskelin että kulutus oli eilen 3500 kcal, mutta söin 840 kcal, eli 2650 kcal meni miinuksen puolelle ja olo on kuin hakatulla.

Aamulla ei meinannu jaksaa nousta edes sängystä ylös, nousin kuitenkin ja tein 30min kävelylenkin tyhjällä vatsalla. Oksettaa ja päätä särkee. Tätä tämä 4 päivän dieetti meikäläiselle teetti. Että jokainen saapi kokeilla omalla vastuullaan.

Jatkan dieettiä, eli syön alle kulutuksen, mutta en kuitenkaan syö NÄIN radikaalisti alle kulutuksen. Eli kohotan päivittäisen syömisen 2000-2500 kcaliin, jolloin se on vielä 500-1000 kcal alle kulutuksen.

Nettipelit ja raha

Nettipelejä, joista voi voittaa rahaa, on monilla eri sivustoilla. Itse kuitenkin pelaan moisia pelejä lähinnä veikkaus.fissä ja paf.comissa...